Habanero. Maailman tulisin chililaji, ja mentiin sitä sitten syömään, pöljiä kun ollaan. Maha on vieläkin kipeä. Juon kaakaota, kaakao auttaa kaikkiin tilanteisiin. Suosittelen oikeasti syvästi kaikille joilla on murheita tai vähemmän murheita, se sopii kaikkialle. Ja sitäpaitsi se on hyvää. Varsin hyvää kaakaosta tekee se, jos sitä juo kynttilänvalossa, Jippua kuunnellen.   
   Palelee, ja tekisi mieli matkustaa jonnekkin kauas. Matkustan vaikka ihan sitten lähelle, jos en kauas pääse. Tarvitsen vain varteenotettavaa matkaseuraa. Voisin tehdä matkustamisesta harrastuksen.
  Harrastuksesta toiseen, Minulla on viha-rakkaussuhde juoksemiseen, toisaalta pidän sen monotonisuudesta ja siitä, että voi päästää kaikki savut päästä pois. Toisaalta taas vihaan sitä, sillä en välillä voi sietää yksitoikkoisuutta. Ja varsinkin jos on suora tie, niin sitten ei ainakaan tule mitään. Esimerkiksi koulun juoksutestit ovat aivan kamalia, koska pitää juosta neliötä eikä saa juosta maastossa, vaan pitää juosta kentän ympäri, jonka jokainen metri on aivan samannäköinen ja tylsä. En kyllä väitä itsekkään olevani mitenkään erityisen jännittävä persoona, mutta liian tylsä on silti liian tylsää. Joskus taas vain on sellainen olo että on pakko saada juosta.
   Kaikkein mieluiten harrastan kuitenkin joogaa. Se on jotain niin rentouttavaa ja rauhallista, kaikki ajatukset nollaantuvat, vetreytyy samalla ja se on aivan sairaan virkistävää touhua. Harmi vain, ettei aika läheskään aina riitä. Hiljainen sali, jossa tekee joogamaton päällä lämpimissä vaatteissa jotain joogaliikkeitä, on jotain niin ihanaa. Sen jälkeen on tosi kevyt ja jaksava olo, sellainen olo että kaikessa mielen tyyneydessään voi tehdä vaikka ihmeitä.
   Tästä päätellen kerroin siis harrastuksistani tänään. Tai no en kaikista,  lisää tulette kuulemaan vielä, viimeistään ensi maanantaina.  Suosittelen kaikille katsottavaksi muuten Butterfly effectin, eli toisin sanoen Perhosvaikutuksen, jossa pääosaa näyttelee Ashton Kutcher. En yleensä pidä miehestä, mutta tuossa elokuvassa hän hoiti homman kotiin.
  Yhteenvetona voin sanoa, että harrastan satunnaisesti joogaa ja juoksemista, sekä leffoja ja Jipun kuuntelua kera kynttilöiden ja kaakaon. Lisäksi teen myös paljon kaikkea aivan päätöntä. Jos rahaa olisi, niin matkustelisinkin, mutta voihan matkaksi kutsua vaikka sitä kun matkaa johonkin sellaiseen paikkaan kaupungissaan, missä ei ole ennen käynyt.



Tämän päivän päätös on syödä tuota kuuluisaa chililajiketta vielä uudestaan, ja nauraa vielä makeammin, ja itkeä, kun se on niin tulista.